Vielä viimeinen tunti Hämeentien Alepassa. Minä jaksan sen. Jaksan koska olen odottanut koko päivän. Odotan tyttöä. Hän tekee pienet ruokaostoksensa aina täällä. Siitä ruokamäärästä mitä hän ostaa, syö vain yksi. Tai ainakin toivon syvästi niin.
Hän astuu tuulikaappiin ja sisälle valoisaan kauppaan. Vihdoinkin. Koko päivän odotin. Irina. Painoin nimen muistiin hänen asiakasomistaja-kortistaan.
Hänen syvän ruskeat hiuksensa pilkottavat pipon alta. Tammikuu on kuurannut ne valkoisiksi latvoista. Toivottavasti hän ei palele.
Ihailen hänen sulavaa askellusta salaa aina vihanneshyllyiltä maitokaapeille, kunnes hän sujahtaa hyllyjen väliin, katseeni ulottomattomiin.
Vartija kiertelee vielä kaupassa. Hän laahustaa luokseni ja aloittaa saarnan edellisvuotisesta Jyväskylän Neste Oil Rallysta. Menisi jo pois. Ei minua kiinnosta nyt muu kuin se koska Irina tulee taas näkyviin
säilykehyllyjen takaa.
Osoitan katseellani kiinnostamattomuuteni ja vartija köntystää pois. Se saattoi olla virhe. Seuraavan kerran kun minua osoitetaan puukolla, hän seisoo vieressä sen aikaa kunnes päästän alleni ja ryhtyy sen jälkeen vasta toimiin. Mutta en välitä siitä nyt. Kunhan näen Irinan taas.
Nyt Irina on taas näkyvissä. Hän astelee kassaani kohti. Käteni hikoilevat. Hiki virtaa kämmenistäni kuin vesi Oulunjoessa. Putoukseksi. Selkäni muuttuu putoukseksi, kuin olisin osa Niagaran putouksia. Aluspaitani on selästä aivan märkä. Sen saa aikaiseksi Irinan suuret vihreät silmät, joihin kuka tahansa voisi eksyä vuosiksi.
Hän nostaa greipin, juuston ja maidon liukuhihnalle. Sanon hei. Irinakin sanoo hei. Kuura on sulanut hänen hiuksistaan. Poskeni muuttuvat punaisiksi kuin koristekirsikat, joita isoäidit laittavat lasten kiusaksi joulupullien päälle kaunistuksiksi. Ei niitä voi syödä maun vuoksi.
Irina on punninnut greipin vahingossa appelsiinien kilohinnalla. En huomauta asiasta. Hän saa greipin halvemmalla. Olkoon tämä lahja minulta Irinalle.
Ojentaessani vaihtorahat ja kanta-asiakaskortin Irinalle, hän kiittää, katsoo minua silmiin ja hymyilee.
Jaksan taas huomiseen.