Kolme rohkeaa ja Karjaranta documentary

Olipa kerran kauan kauan sitten eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä yksi tehtävä. Tehtävä oli julma, kylmä ja voittamaton. Monet olivat epätoivoisesti yrittäneet tehdä tehtävän, mutta turhaan.  Onnekkaat säästyivät veren jäätymiseltä juuri ja juuri. Epäonnekkaat jäivät sille tielleen, ikuisiksi ajoiksi.

Kerran kaksi rohkeaa käppäräläistä ja yksi urhoollinen korpraalintieltä lähtivät kukistamaan tätä tehtävää. Suojanaan heillä oli pipot ja miekkoinaan kamerat.

Sankarit epätoivoisina yrittivät hyökätä tehtävän kimppuun. Se epäonnistui.

He päättivät lausua tehtävän nimen kolme kertaa peräkkäin, jos se heikentäisi sen ylitsepääsemyyttä. Yksi Vanhimmista oli kertonut tehtävän nimen, Karjaranta documentary.

Kolme urhoollista huusivat yhteen ääneen ”Karjaranta documentary, Karjaranta documentary, Karjaranta documentary!!!!”

Mutta se oli jo liian myöhään, tehtävän kylmät sormet olivat jo kuristuneet näiden uskaliaiden ihmisten kurkuille. He saivat pääsivät pakoon, mutta tehtävän voittaminen oli epäonnistunut.

Mutta kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti ja miten Karjaranta documentary- tehtävällä tapahtui, no se onkin sitten jo toinen tarina. Kun sankarit heräsivät he olisivat toivoneet että kaikki olisi ollut vain pelkkää unta.

Sen pituinen se.

Tahostenniemi

-Kiitos todella mukavasta tanssiseurasta. Tämä oli nyt sitä maalaisromantiikkaa, mitä täältä lähdin etsimään.

-Kiitos

-Mitäs jos heitän neidin kotiin, kun pikkutunnitkin jo on ja ettei nuo sirot nilkat mene vaan sijoiltaan, jos noissa tanssikorkkareissa joutuu himaan sipsuttelemaan.

-Hahaa, voi kuule...Korkokengät kulkee käsissä ja ei ole ensimmäinen kerta kun nämä jalat kuljettaa kilometrin tai kaksi paljaassa maassa. Ja kukkasetkin tyynyn alle on vielä poimimatta. Että hei vaan sitten sinulle.

-No toivotaan ettet sitten uneksi minusta, jos ei ollut edes kotiinsaattajaksi...

Lentokoneet

Älä katso lentokoneita. 

Hiljaiset lentokoneet. Kavalat lentokoneet.  Lentokoneet ylläni.  Niiden koneistot olisivat tuhon omia, jos tunkisin käteni niiden moottoreihin. Paskiaiset ovat kuitenkin niin korkealla ja minä niin alhaalla. 

Alhaalla kaltereiden takana. Kaltereiden väri on valkoinen. Norsunluu on kaukana niistä, mutta ne ovat silti niin valkoisia ja sileitä.  Inhoan vankilaani.   Muut jotka ovat samassa sellissä  virnistävät aina kun katson heitä. Vaikka oksentaisin heidän päällensä, se sama virne pysyisi liikkumattomana noiden sairaiden mielien kasvoilla. 

Täytän keuhkot pimeällä ilmalla ja huudan. Huudan ja kukaan ei ymmärrä, vaikka makaan omassa ureassa.
Lentokoneet  vaappuvat kuin turbulenssit vääntäisivät matkustajien vatsoissa.
Kyllä ne kuulevat, tiedän sen.

Lentokoneet ylläni. Vaikka inhoan niitä ja hukuttaisin ne kuolaani, värit joilla niiden kyljet ovat maalattu ja se hiljainen liike mikä lennättää niitä rauhallisesti eteenpäin, saa aina minun silmäni kiinnittymään niihin. Unohdan kaiken muun ja hiljenen.

Kun laitan kiinni silmäni, lennän.